Kevätlukukauden Kuvajainen on ilmestynyt
17/02/2012
KodeilleTeknisen osaamisen lisäksi edellytämme kuvaajiltamme kykyä toimia ja työskennellä eri ikäisten lasten kanssa. Erityisesti pienille lapsille kuvaus saattaa olla jännittävä, jopa pelottava tilanne. Siksi pidämme tärkeänä, että kuvaajat osaavat tehdä kuvaustilanteesta lapsen kannalta mahdollisimman miellyttävän kokemuksen, jolloin myös kuvattavan persoonallisuus välittyy kuvissa parhaalla mahdollisella tavalla.
Lähetämme tilatut kuvat suoraan kotiin. Tilausehtomme noudattavat kuluttajaviranomaisten suosituksia.
Kuvien valmistuksen ja nettitilauksen osalta koko tuotantoprosessimme on suojattu lapsen yksityisyyden suojaamiseksi, joten asiointi Seppälän Koulukuvien kanssa on aina turvallista.
Tavoitteenamme on, että kaikki koulut saadaan lähivuosina Seppälän Koulukuvien nettitilauksen piiriin, jolloin vuorovaikutusmahdollisuutemme paranevat entisestään.
Seppälän Koulukuvat tarjoaa kouluille ja päiväkodeille helpon, turvallisen ja toimintavarman tavan järjestää koulukuvaukset. Yhteyshenkilömme sopii kuvausjärjestelyistä ja aikatauluista koulun kanssa etukäteen ja myös varmistaa omasta puolestaan, että kuvaus sujuu sovitulla tavalla.
Koulukuvien asiakaskouluille, joilla on Primuksen ja Kurre 7:n www-liittymä Wilma, tarjoamme mahdollisuutta ladata oppilaiden ja opettajien kuvat Wilmaan.
Valmiit kuvapaketit lähetämme suoraan oppilaiden kotiin, mikä vähentää koulujen työtä. Kehitämme myös nettitilaustamme lisäämään kuvaajan ja kodin vuorovaikutusta.
Olemme toimineet koulujen kanssa jo kuudella vuosikymmenellä, joten uskomme tietävämme, mitä meiltä odotetaan. Olemme kuitenkin aina avoimia ehdotuksille, jotka tekevät toiminnastamme koulun kannalta vieläkin paremman. Muun saamamme palautteen lisäksi käytämme toimintamme jatkuvan kehittämisen työvälineenä kaksi kertaa vuodessa toteutettavaa asiakastyytyväisyyskyselyä.
Kevätlukukauden Kuvajainen on ilmestynyt
17/02/2012
Seppälän Koulukuvat näytteilleasettajana
27/09/2011
Seppälän Koulukuvat hintavertailussa
02/09/2011
Syyslukukauden Kuvajainen on ilmestynyt
22/08/2011
Päivitetty opetushallituksen suositus selkeyttää käytäntöjä
12/08/2011
| Varatilauslomake |
Siirryt osoitteeseen verkkokauppa.koulukuvat.com
Siirryt osoitteeseen S-foto.fi